Sä korjasit mut taas.

Tavoistani poiketen, päätin tehdä postauksen jossa kirjotan enemmän, ja lisään kuvia vähemmän. Tässä ei oo lähiaikoina tapahtunut muuta ihmeellistä, kun oon oppinu taas arvostaan ystävyyttä, ja sitä että kaikki asiat mitä teen, tai sanon voi vaikuttaa siihe. Tuloksena näistä ajatuksista, saatte postauksen Ceciliasta.

Cessi on siis mun ''toinen'' paras kaveri/ystävä/sisko. Cessin kanssa on koettu niin paljon, että bloggerista loppuis muisti jos yrittäisin kaiken tänne saada, mutta luulisin että nää pienet jutut jotka on jääny mieleen on sitäkin parempia.

Oon tuntenu ton tytön eskarista asti, mutta seiskaluokalla muutaman sattumuksen kautta löydettiin toisemme, ja meistä tuli ihan muutaman kuukauden aikana tosi hyviä ystäviä.

Aina kun kuulen sanan ''Cecilia'', mulle tulee mieleen mun elämän tärkein ihminen. Niin vahva, hauska, herkkä, huomaavainen (suurimmaks osaks) ja kaikinpuolin uskomaton ihminen. Ihminen jolle voin kertoo kaiken, ja johon voin luottaa tilanteessa kun tilanteessa.

Cessille on tapahtunu paljon, ja kaiken sen jälkeen mitä se on kestäny, se silti jaksaa hymyillä. Se jaksaa naurattaa sen ystäviä ja olla tukena, vaikka sen tekis mieli ite murtuu. Oon sanonu sille satakertaa että jos se haluaa ni se voi koska vaan tukeutuu muhun. Se voi koskavaan tulla meille ja soittaa mulle. Sillä on aina tilaa meillä, ja se on aina myöskin tervetullut.

Cessin kanssa me käydään elokuvissa, kahvilla, syödään, yökyläillään, heppaillaan, nauretaan, itketään, ollaan vaan omia itsejämme. Meijän ei tarvi esittää toistemme seurassa mitään rooleja. Kaikki meijän jutut tulee ihan luonnostaan. Meijän tarvii vaihtaa yks katse, ja molemmat tietää mitä toinen ajattelee.. ainakin tietyissä tilanteissa.

heili siiri serafiina ♥ cecilia essi anniina

forever