The past cannot be changed, forgotten, edited or erased; it can only be accepted.

Nyt taas vähän pidempää tekstiä luvassa. Mutta vaan vähän, ja ihan suoraan mun päästä. Aijon kirjottaa mitä mieleen juolahtaa, ja mitä ajatuksia nyt liikkuu.

Osa teistä saattaa muistaa parin viikon takaa sen aika surullisen ja ankeen tekstinpätkän, jossa puhuin rakkaudesta ja surusta. Nyt se sama onnettomuus on muuttanut muotoaan. En voi sanoo sitä onneksi, koska onnettomuudesta onneen on pitkä matka. Mutta se onnettomuus on jonkinsortin helpotusta. Mun sydän on kevyempi, ja jos mua naurattaa, se nauru on todellista. Jos mua itkettää, se itku on todellista. Mun ei tarvi enää jossitella. Oon saanu asioihin selvyyden. Mä en tiedä onko se selvyys hyvää vai pahaa. Mutta toisaalta, tarviiko sen olla. Ehkä se on vaan selvyyttä ja tietoisuutta. 

Puhuin tänään pitkästä aikaa mun rakkaan ystävän kanssa ilman vihasia sanoja. Ilman jännitystä siitä mitä toinen sanoo, ilman riitaa. Oon ollut ilkee mulle rakkaita kohtaan, enkä oo ajatellu niitä. Oon vellonu omassa ahdistuksessani, enkä oo päästäny ketään sen läpi. Eikä kukaan oliskaan voinu päästä. Rikoin ite sen kuplan minkä olin tehny, ja päästin huolestuneet ja helpottuneet ihmiset takas mun lähelle. Tänään alkaa järjetön soittomaraton kaikille jotka oon jättäny yksin, ja ketkä oon työntäny pois mun läheltä tässä kuluneiden viikkojen aikana.

Jokaisen ihmisen elämässä tulee vastaan asioita, missä ei voi tehä oikein eikä väärin. Asioita joista pitää päättää suunnitelman A ja B välillä. Olin valinnut suunnitelman A. Totesin kahden päivän jälkeen valinnasta, että suunnitelma oli aivan typerä ja järjetön, en olisi päässyt siinä suunnitelmassa eteenpäin. Tilanne ois jäänyt paikoilleen, ja mä olisin jäänyt ahdistuneeks. Päätin ottaa suunnitelman B käyttöön. Suunnitelma B oli riski, mutta kaiken sen jälkeen mitä mulle on mun elämässä tapahtunut, päätin että oon tarpeeks vahva ottaan sen vastaan. Saatoin kokee viimeyönä mun elämän ahdistavimmat 10minuuttia. Mutta mua ei itkettänyt. Tiesin että mitä ikinä mulle vastattais, se auttais mua. Ja mä tiesin vastauksen, mutta halusin kuulla sen vielä ääneen. Ja kun mä istuin meidän mökin laiturilla ja katoin kuuta, mä tiesin olevani vapaa. Mun ei tarvinu enää murehtia. Mä oon helpottunut. Mulle rakkain ja tärkein ihminen on mulle yhä se rakas ja tärkee. Ja mä oon sille. Ja nyt oon onnellinen. 

Muistakaa kaikki rakkaat ihanat sielä ruudun takana. Muistakaa ottaa riskejä teidän elämässä. Ja teidän pitää ottaa riskejä. Ja muistakaa kaikki rakkaat ja ihanat, vaikka en tunne teitä, ettekä tekään oikeestaan tunne mua, niin mulle saa aina puhua. Muhun saa ottaa yhteyttä, ja oon valmis auttamaan ihan jokaista. Oli teidän tilanne mikä vaan mulle saa ja pitää puhua. Vaikka kikissä : heilii tai facebookissa saa laittaa viestiä henkilölle Heili Miettinen. Joskus se täysin tuntematon antaa parhaat neuvot. Tai joskus sille tuntemattomalle voi olla helpompi puhua. 

Ootte mahtavia puspus <3

"Just because you're feeling lonely now, it doesn't mean someone isn't loving you as hard as they can right now. And there’s nothing as scary as telling someone how you really feel. It’s like placing your heart in front of them and then waiting to see if they pick it up or step on it."