mun ei ees pitäny julkasta tätä.

Mun pitäis siivota, mutta löydän itteni jatkuvasti puhumassa kavereille whatsapissa. Mun pitäis lukee mutta twitter on kiintoisampi. Ruokaaki pitäis tehä mutta vitsit, just tuli youtubeen uus video.

Mä oon onnellinen, mutta tänään aamulla taas ootellessani kahvin tippumista, ajattelin että viimesyksynä mulla oli joku jonka kanssa katoin siitä samasta ikkunasta ulos. Mulla oli joku jonka kanssa kahvittelin sen täysin saman pöydän ääressä.

Me leivottiin pipareita ja huijattiin äitiä, että se oli pipareiden leipomisen suomenmestari. Ja äiti usko. Me unohdettiin ne piparit uuniin, ja ne palo. Kaipaanko mä tota ihmistä. Ehkä. Mutta enemmän mä kaipaan sitä tunnetta, että mulla oli joku. Joku jonka kanssa mä puhuin kolme tuntia illalla ennen nukkumaanmenoo puhelimessa, vaikka oltiin nähty samana päivänä. Joku jolle pysty koska vaan soittaa ja joka oli aina valmis halaan kaikki huolet pois. Joku jonka kanssa istuin puussa ihan hiljaa, eikä se hiljasuus ollu ''awkward''. Mutta oliko se ees viimesyksy, vai sitä edellinen.

Se oli sitä edellinen, ja aika menee niin nopeesti. Liian nopeesti. Ihmiset vaihtuu kokoajan ympärillä, eikä vanhoista kavereista oo jäljellä enää ku muutama. Uusia on tullu vaikka miten paljon. Ja oon niistä kiitollinen. Kaipaanko mä niitä edellisiä kavereita. Ehkä, mutta nyt mulla on uudet kuviot.

Eilen mun kaveri löysi lippiksen, mikä oli ollu hukassa pitkään. Oikeesti se ei ees ollu hukassa, vaan sen äiti oli piilottanu sen koska se oli niin ruma. Vaikka oltiin riidelty, silti olin eka kelle se asian kerto. Ehkä se ajatteli että leppysin siitä. Ja mä lepyin.

Musta tuntuu että tää syksy vie musta voimat. Haluun jonkun halaamaan mua illalla, ettei musta tunnu että hajoon.

Watching the ships roll in

hoping that I will still be his friend

in the morning

Watching those ships roll by

wishing that I could move this earth

if I could

for you I would do